IKEA hangover

IKEA – Tuo sisustajan pikaruokala, josta löytyy valikoimaa monenlaiseen sisustusnälkään. Kävin siellä pari viikkoa sitten ja mukaan tarttui ostoslistan mukainen määrä tavaraa, mutta siltikin iski ostoskrapula.

Ihailen toki Ikean tuotteiden useimmiten viimeiseen pilkkuun asti viilattua muotoilua. Lähes jokainen yksityiskohta on mietitty ja osattu ottaa upeasti huomioon toiminnallisia asioita. Tuotteistaminen on myös tehty viimeisen päälle ja ostaminen on tehty hyvin helpoksi. Ja se hinta. Houkuttelee kyllä monia ostajia. Itseänikin.

Olen pitkään tietoisesti pyrkinyt pääsemään kodissani eroon Ikean kalusteista, jotka ovat kuin väliaikaisia paikkoja. Paikkaavat sisustuksen aukkoja tarpeen mukaan, mutta ovat usein korvikkeita tai väliaikaisratkaisuja jollekin paremmalle ja pysyvämmälle.

Tätä ei voi silti yleistää kaikkeen. On Ikeallakin niitä MUST HAVE tuotteita, kuten edellisessä postauksessa mainitsemani valaisin, jossa vain on “sitä jotain”. Ja huonekaluja, joissa on käytetty parempia materiaaleja (mm. ihan oikeaa puuta!) Ja tuotteita, jotka oikeasti vain ovat hinta-laatu suhteeltaan hyviä.

Eniten sydäntäni jäivät riipimään kalvopintaiset huonekalut, joiden sisällä on milloin mitäkin: lastulevyä, puukuitulevyä, kennolevyä. Ne ovat usein kevyempiä kantaa ja koota, edullisempaa kuin puu, mutta todennäköisimmin juuri niitä joita on hankala ellei jopa mahdoton korjata, maalata tai muuten tuunata. Niitä joita kukaan ei enää hetken päästä huoli itselleen – edes ilmaiseksi. Huomisen hylkiöhuonekaluja siis.

Tähän sarjaan lasken meille(kin) rantautuneet Platsa kaapit sekä Bestå tv-tason.

Bestå, koska en vain kestänyt enää edellistä tasoa, jonka rikkinäisistä renkaista jää painaumia lattiaan ja jota olen kironnut jokainen siivouspäivä jo vuosia. Enkä vain ole jaksanut ja ehtinyt toteuttaa vielä omaa seinäkaapistoa, josta haaveilen. Eikä ole ollut varaa teettää sitä.

Platsa, koska pelkäsin, että lapset elävät koko lapsuutensa ilman “oikeita” vaatekaappeja, ennenkuin saamme tehtyä haaveilemani täysremontin kodissamme ja uusittua sekä lattian, keittiön että kaikki kiintokalusteet. Lastenhuoneessa kun niitä kiintokalusteita ei ollut alun alkaenkaan. Ja Ikeasta ne sai helposti. Ei tarvinnut pyytää tarjouksia, käydä monessa paikassa katsomassa ja odotella viikkoja. Sai heti mukaansa.

Siksi. Vaikka nyt jo vähän kaduttaa. Miksen oppinut jo silloin viimeksi? 12 vuotta sitten, kun muutimme mieheni kanssa ensimmäiseen yhteiseen vuokrakaksioon ja haimme Ikeasta mm. sen vuosikausia kiroamani tv-tason.

Toivo paremmasta. Optimismi. Unohdus ja anteeksianto. Siksi kai.


Facebook | Instagram | Twitter | Pinterest ]

2 thoughts on “IKEA hangover

  1. Siis joo ikea :’D en onneksi sorru suurempiin kalusteisiin (paitsi keittö, joka on muuten aivan loistava) mutta purkeista ja vaaseista voisin pitää jo näyttelyn!

    Like

    1. Itsellekin yleensä tarttuu mukaan jotain pienempää. Esim. saviruukkuja, lasinen kaadin, maljakko ja emalikannu. Joistain tekstiileistä saatan välillä haaveilla, mutta livenä nähtyäni en ole lopulta montaakaan huolinut. :)

      Ikean keittiöistä olen kuullut yllättävän paljon hyvää, myös kalustealan ammattilaisten suusta. Itselläni on silti toistaiseksi ainakin haaveissa jokin ihan muu keittiö. ;)

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s