Parvekeprojekti alkuun

Keväällä lumien sulettua ulkona näyttää aika karultakin ennen kuin vihreys ottaa vallan. Karulta näyttää myös meidän taloyhtiömme pikkuinen piha ja erityisesti meidän pieni avoparvekkeemme. Parvekkeen tilannetta vain ei tule auttamaan edes se vihreys…

Parvekkeen sisustaminen on houkutellut jo viimeiset kaksi kevättä, mutta aika ja energia on kohdennettu enimmäkseen talon sisätiloihin ja viime keväänä lähinnä työprojekteihin. Nytkin kutkuttaisi tehdä jotain piristystä parvekkeelle.

Tykkään kuivattaa kesällä pyykkiä siellä, koska pyykkeihin tulee niin hyvä, raikas tuoksu. Ja pyykkiteline on helppo nostaa omalle parvekkeelle. Siksi tilaa pitäisi olla tarvittaessa pyykkien kuivatukseen.

Lattiasta on maali lohkeillut ja Tikkurilan maalilinjan mukaan minkään maalin pysymisestä kattamattomalla parvekkeella ei ole takeita. Siksi maalauskin on vielä jäänyt tekemättä ja muut vaihtoehdot täytyy vielä kartoittaa ennen lopullista maalauspäätöstä. (Jos jollain on ehdottaa tähän ratkaisua niin kuulen mielelläni vinkkejä!)

Avoparvekkeen lattiassa ei maali pysy.
Avoparvekkeen lattiassa ei maali pysy.

Talon ulko-ovi ja parvekeovet uusitaan pian. Ovet ovat jo tilauksessa ja niiden odotettu saapumisaika on kesäkuulla. Saapumisen jälkeen ne täytyy vielä pintakäsitellä ja asentaa. Ovien maalaus ja asennus hoidetaan pienessä asunto-osuuskunnassamme talkootyönä. Uuden oven saaminen innostaa jatkamaan parvekkeen uudistusta tänä keväänä.

Lattian uuden pintakäsittelyn tai muun uudistuksen lisäksi metallisen kaiteen voisi maalata samalla tummanruskealla sävyllä. Metallinen, sinkitty kaide on jo sen verran kauan ollut että eiköhän siihen jo maalikin tarttuisi.

Lisäksi haaveilen jonkinlaisen koukun tai tuuletustelineen kiinnittämisestä talon ulkoseinään. Telineessä olisi hyvä tuulettaa henkarivaatteita tai ripustaa siihen vaikka kukka-amppeli.

Tilaan voisi mahtua pari tuolia, jotka voisi tarpeen tullen taittaa kokoon. Mattoa tai tekstiilejä parvekkeelle ei voi tuoda, koska se on kokonaan kattamaton ja sadevesi tulee sinne suoraan. Kalusteilla ja viherkasveilla sekä pintojen uusimisella parveke saisi kyllä jo ihan uuden ilmeen. Parvekkeen sisustamisessa tulee ottaa huomioon myös se että kaikki siellä oleva näkyy ulospäin.

Joitain ideoita parveketta varten olen kerännyt jo Pinterestin puolelle.

Kerron projektista lisää sitä mukaa kun se etenee… Millaisia ulkotilojen uudistuksia teillä on haaveissa?

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s